Taannoin eurooppalaisen palvelukonsernin yhdistettyä tietohallintoa perustaessamme totesi fiksunoloinen konsultti yksikantaan: IT-tuki- ja projektitoiminnan kaoottinen tilanne ei ollut syy, vaan oire yrityksen johtamisen sekaannuksesta. Kun tuon (jo tietämämme) kertoi väliraportissaan konsernin pääjohtajalle, emme konsultista sen koommin kuulleetkaan.
IT:n joustamattomuus alkaa jo olla kulunut selitys hankkeiden pitkittymiseen ja kilpailuetujen menettämiseen. Kuluneina parina vuosikymmenenä ei ole ainakaan palvelualojen toimitusjohtajilta voinut jäädä huomaamatta, että käytännössä kaikkeen työhön asiakkuuden, tuotteen, palvelutapahtuman ja alihankintojen ympärillä vaaditaan järjestelmällistä tiedon hallintaa. Silti toiminnanohjausta pidetään vain IT-hörhöjen kalliina, jäykkänä monoliittina, jota "täydentävät" johdon hankkimat erilliset asiakkuus-, kommunikointi- ja palvelujärjestelmät. Eikä tietohallinnosta vastaava istu päättävissä pöydissä kuin korkeintaan haukuttavana työasemien hitaudesta.
Yritysarkkitehtuuri tarjoaa hyvän viitekehyksen yhteisen asian, yrityksen menestymisen ympärille. Tietohallinto uskaltaa luopua joustamattomuudestaan, kun se otetaan aidosti mukaan businesskerroksen kuvaamiseen ja yrityksen toimintatavasta sopimiseen - etsimään menestyksen tekijöitä. Vastaavasti, johtoryhmän jäsenet saavat edelliseen sovelletun esityksen tieto- ja sovelluskerrosten mahdollisuuksista ja pullonkauloista. Samalla löydetään perusteet ja aikajana teknisen arkkitehtuurin työläälle ja usein kallille yhtenäistämiselle.
Tässä työssä osaava konsultti toimii tulkkina, jotta liiketoiminta- ja tekniikkavastaavat löytävät yhteisen kielen ja kuvaustavan. Laajan arkkitehtuurimallin kiteyttäminen ja käsitteiden kansantajuistaminen helpottaa oleellisesti osapuolien asiantuntemuksen esiin saamista. Ja tämän vaikutus näkyy nopeasti luottamuksena ja sitoutumisena yhteiseen päämäärään – jopa päivittäisessä työssä.
Pekka Manninen
Kirjoittajan tausta on palvelu- ja media-alojen
tietohallintotehtävissä, mm. kiinteistöalalla SATOssa ja graafisessa
tuotannossa Talentumilla.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
torstai 11. maaliskuuta 2010
Helppoa kuin heinänteko !
Kun yrityksen asiat on hyvin suunniteltu ja järkevästi toteutettu tietojärjestelmiä hyödyntäen, tärkeimmät sidosryhmät ovat tyytyväisiä. Tällaisen organisaation toimintaa voisi kuvata vaikkapa seuraavilla väittämillä:
1) Liiketoiminnan tavoitteet ja vaatimukset ohjaavat aktiivista ja joustavaa ICT:n toteutusta.
2) Luotettava ja ajantasainen tieto tukee liiketoimintaa ja tuo kilpailuetua.
3) Valitut järjestelmät tukevat määriteltyjä työtapoja ja tietojen käsittelytapoja. Järjestelmien jatkuva kehittäminen on joustavaa.
4) Valitut teknologiat ovat yleisiä, luotettavia ja mahdollistavat tehokkaan integroinnin järjestelmätasolla. Harkitsematonta toimittajariippuvuutta ei ole.
Helpommin sanottu kuin tehty...
Käytännössähän kyseessä on johtamisjärjestelmä jossa tietojärjestelmien merkitys on riittävästi huomioitu. Mitään erikoista ei tarvitse tehdä, vain perusasiat mietittävä ja toteuttava riittävällä perusteellisuudella. Me kutsumme tätä hyväksi yritysarkkitehtuuriksi. Helppoa puheen tasolla, mutta mahdollista kyllä ihan oikeastikin! Silti tällaisia yrityksiä tapaa melko harvoin.
Tommo Koivusalo

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)